Historiaa yhdistyksestä

Näin menneitä muistelivat yhdistyksen lehdessä 2/2011 Päivi Varis, Annikki Alku ja Riika Paakkunainen yhdistyksen 20-juhlavuoden kunniaksi:

Useimmat nukkekotien rakentajat ovat aikuisia, jotka aluksi saattavat ilmoittaa tekevänsä taloa lapselleen, mutta myöhemmin uskaltavat paljastaa sen tulevankin itselle. Toki taloja tehdään myös oikeasti lapsille, mutta maassamme oli ja on edelleen runsaasti piiloharrastajia, sillä nukkekotiharrastusta ei Suomessa ole arvostettu kuten esim. pienoisrautateiden ja lennokkien rakentamista.

Yhdistyksen alku ja kurssitoiminta

Nukkekotiyhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Päivi Varis näki 1980-luvun lopulla Englannissa matkustaessaan nukketaloja, joita ei ollut tarkoitettu lasten leikkeihin. Suomeen palattuaan hän halusi rakentaa itselleen samanlaisen, mutta totesi, ettei taloja saanut Suomesta. Päivi perusti yhdessä miehensä Ilkan kanssa Ainon Nukke ja Koti Oy:n, joka ryhtyi tuomaan maahan englantilaisia nukkekotien rakennussarjoja.

Päivi perusti Suomen nukkekotiyhdistyksen vuonna 1991 kootakseen asiasta kiinnostuneita ihmisiä yhteen ja tuodakseen harrastusta esille. Päivi ja Ilkka ohjasivat Itä-Hakkilassa ja Askistossa Vantaalla viikoittain kokoontuneilla kursseilla nukketalojen kokoamista. 1990-luvun puolivälistä lähtien rakennettiin taloja kotimaisten mökkien, talojen ja kartanoiden sarjasta, jonka Ilkka suunnitteli.

Nukketalojen rakennuskurssit olivat alusta asti suosittuja. Toiminnan kasvaessa yhdistys rekisteröitiin vuonna 1994 Nukkekotiyhdistys ry -nimisenä.
Näyttelytoiminta

Näyttelytoiminta on alusta alkaen ollut yksi Nukkekotiyhdistyksen toiminnan kivijalkoja. Näyttelyjen avulla nukkekotiharrastus ja sen monipuolisuus on päässyt esille ja tullut tunnetummaksi. Ensimmäisen pienimuotoisen näyttelyn Päivi Varis järjesti jo vuonna 1991 Mikkelin keskussairaalan henkilökunnan ruokalassa. Näyttelyssä oli esillä nukkeja ja nukketaloja.

Samana vuonna oli toinen näyttely Mikkelin Maakuntakirjastossa ja vuonna 1993 Kangaslammilla seurakunnan päiväkodin tiloissa. 90-luvun puoliväliin saakka näyttelyjä oli lähes vuosittain paikkakuntina mm. Joensuu ja Karjaa. Kangaslammilta lähtien näyttelyyn liittyi useimmiten myös Päivi Variksen vetämä kurssi.

Pääkaupunkiseudun ensimmäinen oma näyttely pidettiin Hobby Point -askarteluliikkeessä Helsingissä syksyllä 1998. Kymmenkunta yhdistyksen jäsentä toi näyttelyyn tekemiään taloja ja muuta miniatyyriesineistöä. Seuraavana keväänä oli uusi näyttely Hakunilan kirjastossa Vantaalla. Tällöin alettiin yhdistyksen piirissä haaveilla todella ison näyttelyn järjestämisestä, joka esittelisi nukkekotiharrastusta mahdollisimman monipuolisesti.

Toiminnan vakiintuessa yhdistykselle alettiin kaivata logoa. Merja Penttinen piirsi nukketalon, jota alettiin käyttää yhdistyksen tunnuksena vuonna 1999.

Vuonna 2002 yhdistys osallistui ensimmäisen kerran näytteilleasettajana Pohjoismaiden suurimmille Model Expo pienoismalli- ja harrastemessuille ja on siitä lähtien ollut messuilla mukana.

Pitkäaikaisen näyttelyhaaveen toteutuma oli Nukkekotiyhdistyksen suurtapahtuma Nukkekoteja ja pieniä autoja -näyttely 11.6.-7.9.2003 Helsingin Postimuseossa. Näyttely oli samalla yhdistyksen 12-vuotisjuhlanäyttely, ja siitä voidaan hyvällä syyllä katsoa nukkekotiharrastuksen nousun maassamme alkaneen: näyttely sai paljon julkisuutta ja siihen tutustui yli 15 000 ihmistä. Yhdistyksen jäsenmäärä alkoi välittömästi näyttelyn jälkeen kasvaa vauhdilla, kohoten kymmenessä vuodessa hieman vaille sadasta jäsenestä kahdeksaan sataan.

Samana vuonna yhdistys oli ensimmäisen kerran mukana Suomen Nukkeyhdistyksen Nukke- ja nallemarkkinoilla. Yhdistys jatkoi näyttelytoimintaansa järjestäen näyttelyt v. 2004 mm. Heinolan asuntomessujen yhteydessä pidetyillä Lasten asuntomessuilla, Lasten ja nuorten kulttuuriviikoilla Vantaalla ja Malmin kirjastossa.
Yhdistys siirtyy digiaikaan

Nukkekotiyhdistyksen omat nettisivut julkaistiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2003 osoitteessa www.nukkekotiyhdistys.fi. Vuonna 2005 saatiin uusi sähköinen apuväline harrastamiseen, kun Yahoo Groups -palveluun perustettiin yhdistyksen jäsenille tarkoitettu keskusteluryhmä. Keskusteluun voi osallistua joko nettiselaimen tai sähköpostin välityksellä. Nukkekotiyhdistyksen ensimmäiset nettisivut toteutti mainosgraafikko Lauri Alku.
27.1.2012 yhdistys liittyy Facebookiin.
Vuoden 2013 alussa yhdistyksen nettisivut saavat uuden ilmeen, jonka on luonut Elina Kalli.

Toiminnan kirjo laajenee

Syksyllä 2004 yhdistys sai oman toimitilan, kun Helsingin Hakaniemessä sijainnut Nukketalotavarainkauppa PienenPieni lopetti toimintansa ja tila vuokrattiin osittain yhdistyksen käyttöön. Jäsenille järjestettiin tiistaisin ja lauantaisin jäsenkahviloita ja kursseja. Taloussyistä tilan pidosta jouduttiin kuitenkin luopumaan syksyllä 2005. Kurssitoimintaa on jatkettu sen jälkeen eri paikoissa, myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Talonrakennuskurssien lisäksi yhdistys on järjestänyt myös lyhytkursseja nukkekodin kalusteiden nukkejen ja tavaroiden teosta. Askartelun tuloksena on syntynyt minikokoisia viherkasveja, ruokia, koreja, kristallilamppuja, mattoja, joulukuusia ja kuusenkoristeita, matka-arkkuja, verhoja jne.

Näyttelytoiminta jatkui: vuorossa olivat jouluaiheinen pienoishuonenäyttely Espoossa Taidetalo Aurorassa vuodenvaihteessa 2006-07 ja Nukkekodit kesälomalla -näyttely Villa Mathildassa Hankasalmella v. 2007. Näyttelyiden lisäksi yhdistys on vuosittain järjestänyt tapaamisia, kursseja ja omakustannusretkiä. Aktiiviset jäsenet ovat edustaneet yhdistystä monissa muissakin paikallisissa käsityö- ja keräilytapahtumissa ympäri Suomea, mm. Tampereella, Seinäjoella, Joensuussa, Forssassa ja Turussa.

Päivi Variksen jälkeen yhdistyksen puheenjohtajaksi tuli v. 2007 Riikamaria Paakkunainen. Tuona vuonna järjestettiin ensimmäiset työpajoja ja luentoja sisältäneet seminaarimatkat Tukholman Miniatyyrimessuille. Joulukuussa yhdistyksen hallitus myönsi Päivi Varikselle kunniapuheenjohtajuuden.

Vuonna 2009 järjestettiin ensimmäistä kertaa yhdistyksen jäsenille tarkoitettu vuotuinen kilpailu. Aiheeksi valittiin pienoishuoneet siten, että eri huoneista voisi vuosien myötä koota kokonaisen talon. Yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa järjestettiin myös yhteismatka Lontooseen Kensington Doll House Festival tapahtumaan.

Vuonna 2010 puheenjohtajaksi valittiin Elina Kalli, joka oli aiemmin kunnostautunut seminaarimatkojen organisoijana. Hän sai heti puheenjohtajakautensa aluksi ryhtyä suunnittelemaan ja koordinoimaan seuraavaa jättihanketta, yhdistyksen 20. juhlavuotta.

Vuodesta 2013 alkaen puheenjohtajana toimii Aino Joensuu ja 2015 alkaen Päivi Knuutinen.

Jäsenlehti

Yhdistyksen jäsentiedote oli alkuaikoina A4-kokoinen mustavalkoinen kirje. Vuonna 2004 alettiin jäsenten voimin toimittaa vihkomuotoista, A5-kokoista neliväristä jäsenlehteä. Vuoden 2008 alusta lehti alkoi ilmestyä A4-kokoisena, jolloin saatiin käyttöön jäsenistön toivomat isot värikuvat. Lehteä toimitetaan edelleen vapaaehtoisvoimin neljästi vuodessa.

Vuodesta 2014 alkaen lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti